2017 on ollut jytkymenestys!

Tässä vuoden lopussa kun ollaan ajattelin katsoa taakseppäin kulunutta vuotta. Paljon on tapahtunut ja 2017 on ollut ehdottomasti yksi parhaimmista vuosista tämän miehen elämänhistoriassa.

On se hassua ajatella, että 44-vuotiaana vielä, nuorien leijonien maastossa, sain napatattua historian ensimmäisen Valhalla Nordic wrestling-painimestaruuden 8.7.2017 Tukholmassa puolta nuorempaa, paljon nopeampaa tähtivastustajaa vastaan. Matsi oli puolentunnin klassikko, jota katsojat paikanpäällä ylistivät ehkä parhaimmaksi wrestling-matsiksi Ruotsin maaperällä koskaan. Teki se hyvää vanhan leijonan kuulla, erityisesti kun yksi näistä ylistyksistä tuli suoraan WWE (World Wrestling Entertainment) kansainvälisen wrestling-jätin yhdeltä päämieheltä, joka oli tullut paikalla katsastamaan Pohjoismaista tasoa. “Tämä ei ollut sinun ensimmäinen rodeo,” hän totesi hymy huulellaan. Ei todellakaan. Vaikka tässä ollaan painittu maailmanhalki vuodesta 1994, näitä ihan timanttisuorituksia kun kaikki loksahtaa paikalleen on laskettavissa kahdella kädellä.

Oikealla olalla Vahalla Nordic wrestling-mestaruus ja vasemmalla olalla FCF Wrestling suomenmestaruus (kuva: Marko Simonen)

Painijana tämä hyvä tuuri ei jäänyt tähän. Vuoden lopussa, tämän joulukuun 2 päivänä, otin viidettä kertaa pitkän painijaurani aikana Suomen FCF Wrestling-mestaruuden toisessa kivikovassa wrestling-klassikossa Helsingin keskustassa, Teatteri Forumissa, Suomen suurimmassa vuosittaisessa wrestling-spektaakkelissa Talvisota XII-tapahtumassa. Taas oli kyseessä liki puolituntinen koitos, joka tihkui draamaa ja kovia otteita. Vastustajallani Juhana Karhulalla oli aikeena näyttää minulle, että vanhan koiran on siirryttävä sivuun ja taka-alalle nuoremman kavalkaadin edestä, mutta näin ei todellakaan tapahtunut. Taas kerran Pohjoismaiden menestynein wrestling-painija kautta aikojen näytti koko loppuunmyydylle, kiehuvalle painikansalle ja Karhulalle itselleen taivaanmerkit kun kävelin ulos kehästä tuplamestarina. Oli se hienoa. Vahalla Nordic ja FCF Wrestling-mestaruudet olallani. Luulis, että ne housut nyt pysyy jalassa kahta jämerämmin kun on parikin pokaalia vyötärösillään.

Kuinka viides suomenmestaruus otetaan (kuva. Marko Simonen)

Upea vuotta ei vietetty pelkästään wrestlingin merkeissä, kun elokuvanäyttelijän urani pääsi kunnon lähtölaukaisuun. Syyskuussa vihdoin ilmestyi Rendel, Suomen historiallinen, ensimmäinen supersankari-toimintaelokuva, jossa minulla oli kiistättä leffan värikkäin ja kiinnostavin taistelukohtaus, jolle sain itse vapaat kädet tehdä koreografian. Kiitos ohjaaja Jesse Haajalle tästä kunniasta! Kuten olisi arvannut, täällä Härmässä täkäläiset mediat antoivat mitä sattuu pisteitä tälle historialliselle elokuvalle, mutta vasta maailmalla tämä pätkä on tehnyt helvetinmoista jälkeä. Rendel on myyty kautta maailman, käännetty eri kielille ja saanut ruhtinaallisen vastaanoton. Oli todellinen kunnia olla osana Väinämöisen perinnön tähtikulkuetta, näyttäen maailmalle, että täällä osataan!

Sitten marraskuun lopulla tuli toinen pitkään odotettu elokuva, jossa minulla on todella nasta rooli. Amigan videopeliin perustuva It Came From The Desert sain Suomen ensinäytöksensä Night Visions Festivaalilla Helsingissä 24.11. Tilaisuus oli täyteen ammuttu, eli loppuunmyyty. Itse olin painimassa samaan aikaan Venäjän suurimassa vuosittaisessa wrestling-tapahtumassa Resliadassa Moskovassa, mutta vaimoni Diana pääsi paikalle todistamaan miehensä suoristusta valkokankaalla. Eukko kertoi jälkeenpäin, että leffanjälkeisessä Q+A tilaisuudessa, ainut hahmo mistä kysyttiin kaikenlaista oli yhden M. Majalahden esittämä The Eradicator. Todella hienoa taas kerran, ja sydäntä kyllä lämmitti kuulla nämä terveiset!

Japaniksi juliste It Came From The Desertistä, joka julkaistaan tammikuussa 2018 heidän markkinoilla!

Myös tänä vuonna sain kunnolla laitettua pökkyä pesään hevirokkiyhtyeeni Stoner Kingsien kanssa, kun päästiin liki vuosikymmenen levytystauon jälkeen polkaisemaan kunnon tuottajan kanssa kivikautisia uutuuksia digimarkkinoille. Maalasin jokaiseen sinkkuun omat kannet ja yksi kansiluonnos on vielä työn alla, biilille nimeltä Bray With the Damned, joka tulee ulos kohtapuolin 2018 alussa. Tehtiin myös Cro-Magnon kappaleellemme ikioma musavideo, Stoner Kings historian ensimmäinen sen sellainen, Marko Simosen ohjaamana jonka näette tässä.

Mainittakoon tähän loppuun, että Gorilla Wearin sponsoroimana atleettina olen tietoisesti kantanut GW-kledjuja päälläni kaikkialla, missä olen matkustanut, paininut ja lomaillut. Syy tähän on käytännöllisyys. Sain todeta niin Pakistanin painireissulla toukokuussa sekä Thaimaan lomalla nyt joulukuussa, sekä lennoilla, kuinka GW:n vaatteet ovat erityisesti kuumissa paikoissa käytännöllisiä ja hyvin hengittäviä. Nämä eivät ole siis pelkästään treenivaatteita, vaan erinomaisia vaihtoehtoja rentoon oleskeluun.

Edesmenneenä vuonna ottelin Pakistanissa, einoana Pohjoismaisena painijana. Kuvassa Pakistanin PWE-promootion johtaja Shawn Khan.

Kiitos Gorilla Wear ja Voimapuoti sekä SKIP urheiluravinteet hienosta sponssista vuonna 2017! Tästä on hyvä jatkaa Uudelle Vuodelle kautta 2018!

Vastaa